Luottamusmiehet
Luottamusmiesjärjestelmän tarkoituksena on edistää jäsenistön taloudellista edunvalvontaa, ylläpitää työrauhaa sekä varmistaa, että työpaikoilla noudatetaan virka- ja työehtosopimusta sekä muita solmittuja sopimuksia. Työpaikoilla sovitaan nykyään myös entistä enemmän paikallisesti työn tekemiseen liittyvistä ehdoista. Työ- ja virkasuhteisiin liittyy usein epäselvyyksiä. Luottamusmiehen tehtävänä on selvittää ne tehyläisten ja työnantajan väliset erimielisyydet, joita jäsen ei kykene itse hoitamaan. Tarvittaessa luottamusmies saa apua pääluottamusmieheltä, järjestöasiantuntijalta aluetoimistolta sekä Tehyn keskustoimiston edunvalvontayksikön toimihenkilöiltä. Tehyn luottamusmiehet saavat perusteellisen koulutuksen, joten he kykenevät valvomaan jäsenistön etuja ja solmimaan paikallisia sopimuksia työnantajan kanssa. Tavallisimmat erimielisyyksien syyt koskevat:
Luottamusmies neuvoo ja auttaa vain oman järjestönsä jäseniä, ei järjestäytymättömiä työntekijöitä! Tehyläisille esihenkilöille oma luottamusmiesTehyläisille esihenkilöillä on oma luottamusmies, jolta voivat kysyä omiin edunvalvonnallisiin asioihin apua. Esihenkilöiden luottamusmies on Minna Malkamäki, hänen yhteystietonsa löydät taulukosta, jossa sairaalapalveluiden luottamusmiehet on listattuna. |
Pääluottamusmiehet
Alue | Nimi | Tehtävä | Puhelinnumero | sähköposti |
---|---|---|---|---|
Koordinoiva pääluottamusmies. Sisätaudit, keuhko-, iho- ja allergiasairaudet. Pelastuslaitos ja ensihoitopalvelu. | Kimmo Mäkelä | PLM | 050 597 6124 | kimmo.makela(at)pirha.fi |
Syövänhoito, kirurgia ja vatsataudit. Aistit, neuroalat, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. | Eeva Väisänen | PLM | 050 465 3140 | eeva.vaisanen(at)pirha.fi |
Naiset ja lapset (somatiikka). Kuvantamiskeskus, verisuonitoimenpiteet ja apteekkipalvelut | Saara Partanen | PLM | 050 462 2050 | saara.partanen(at)pirha.fi |
Psykiatria. Naiset ja lapset (psykiatria). Tukipalvelut. Strateginen ohjaus | Atte Tahvola | PLM | 050 461 8804 | atte.tahvola(at)pirha.fi |
Akuuttihoito. Hatanpään Kampus, lähisairaalat toimialue | Jarno Koskinen | PLM | 041 7308569 | jarno.koskinen(at)pirha.fi |
Pohjoinen lähijohtamisalue | Eeva Salmi | PLM | 040 4813704 | eeva.salmi(at)pirha.fi |
Läntinen lähijohtamisalue | Heli Alava | PLM | 050 3956455 | heli.alava(at)pirha.fi |
Eteläinen lähijohtamisalue | Mari Keronen | PLM | 040 1336799 | mari.keronen(at)pirha.fi |
Sairaalapalveluiden luottamusmiehet
Alue | Nimi | Nimike | Työpiste | Tehtävä | Puhelinnumero | huom! |
---|---|---|---|---|---|---|
Sisätaudit, keuhko-, iho- ja allergiasairaudet | Lauri Nieminen | sh | SPÄI | lm, vplm | 044 473 9802 | |
Sisätaudit, keuhko-, iho- ja allergiasairaudet | Virve Köppä | sh | INF | vlm | ||
Syövänhoito, kirurgia ja vatsataudit | Sanna Marttila | sh | LEPE | lm | 044 473 9793 | |
Syövänhoito, kirurgia ja vatsataudit | Linda Kulmala | sh | RS2 | vlm | 044 473 9370 | |
Aistit, neuroalat, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. | Anne Seppänen | sh | LE9 | lm, vplm | 044 473 9958 | |
Aistit, neuroalat, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. | Terhi Vieri | ft | FYS | vlm | 044 473 9400 | |
Naiset ja lapset | Riikka Keränen | klö | SYN | lm, vplm | 044 472 9686 | |
Naiset ja lapset | Anna Vaaranmaa | sh | VTY | vlm | 044 473 9926 | |
Psykiatria, esihenkilöiden luottamusmies | Minna Malkamäki | sh | APS7 | lm, vplm | 050 437 2044 | |
Psykiatria | Pirita Susi | sh | APS6 | vlm | 044 472 9868 | |
Akuuttihoito | Elina Kulmala | sh | ACUTA | lm, vplm | 044 472 2702 | |
Akuuttihoito | Annukka Heiskanen | sh | Acuta | vlm | ||
Hatanpään kampus | Sanna Viherlehto | sh | HLEI | lm | 044 472 8009 | |
Hatanpään kampus | Marika Helen | lh | vlm | 044 473 9401 | ||
Kuvantamiskeskus, verisuonitoimenpiteet ja apteekkipalvelut | Mia Mustalahti | rh | lm | 044 473 9889 | ||
Kuvantamiskeskus, verisuonitoimenpiteet ja apteekkipalvelut | Jenna Siltamäki | rh | vlm | 044 472 2663 |
Pohjoisen lähijohtamisalueen luottamusmiehet
Ikivapa ja Lanupe | Jenni Lahti-Laurila | LM | jenni.lehti-laurila(at)pirha.fi | |
Ikivapa ja Lanupe | Raija Jokinen-Santisteban | VLM | raija.jokinen-santisteban(at)pirha.fi | 0407724348 |
Avopalvelut | Susanna Leinonen | LM, VPLM | susanna.k.leinonen(at)pirha.fi | 0403522984 |
Avopalvelut | Mikko Harjunpää | VLM | mikko.harjunpaa(at)pirha.fi | 0444739402 |
Läntisen lähijohtamisalueen luottamusmiehet
Alue | Nimi | Tehtävä | Sähköposti | Puhelinnumero |
---|---|---|---|---|
Nokia, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Ylöjärvi, Parkano, Kihniö | Hannele Ahola | LM | hannele.ahola(at)pirha.fi | 040 545 0299 |
Nokia, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Ylöjärvi, Parkano, Kihniö | Meri Mäkelä | VLM | meri.makela(at)pirha.fi | 044 473 5179 |
Punkalaidun, Sastamala, Tays Sastamala, Pitkäniemen kehitysvammahuolto | Heli Rintala | LM | heli.rintala(at)pirha.fi | 040 510 2236 |
Punkalaidun, Sastamala, Tays Sastamala, Pitkäniemen kehitysvammahuolto | Timo Mikkonen | VLM | timo.mikkonen(at)pirha.fi | 044 473 9524 |
Eteläisen lähijohtamisalueen luottamusmiehet
Alue | Nimi | Tehtävä | Sähköposti | Työnumero |
---|---|---|---|---|
Valkeakoski, TAYS Valkeakoski, Akaa, Urjala, Vesilahti | Anne Rikassaari | LM, VPLM | anne-mari.rikassaari(at)pirha.fi | 0403356048 |
Valkeakoski, TAYS Valkeakoski, Akaa, Urjala, Vesilahti | Tarja Aspholm-Saario | VLM | tarja.aspholm-saario(at)pirha.fi | 0503032090 |
Kangasala, Pälkäne, Kuhmoinen, Lempäälä | Iida Yli-Hietanen | LM | iida.yli-hietanen(at)pirha.fi | 0401295602 |
Kangasala, Pälkäne, Kuhmoinen, Lempäälä | VLM |

Tays kampusalueen luottamusmiestoimisto:
FM5, 2. krs. (pääovilta sisäänmenokerros)
Sairaalapalvelut: Hatanpään Kampus kokonaisuutena (Lähisairaalat toimialue) ja entinen sairaanhoitopiiri (TAYS) poislukien: Tays Sastamala, Tays Valkeakoski, entinen TA6
Pohjoinen lähijohtamisalue: Tampere, Orivesi, Pirkkala, Virrat, Mänttä-Vilppula, Ruovesi ja Juupajoki
Läntinen lähijohtamisalue: Tays Sastamala, Sastamala, Nokia, Ylöjärvi, Punkalaidun, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano ja Kihniö
Eteläinen lähijohtamisalue: Tays Valkeakoski, Valkeakoski, Kangasala, Lempäälä, Akaa, Kuhmoinen, Urjala, Pälkäne ja Vesilahti
Lyhenteet:
PLM = Pääluottamusmies
VPLM = Varapääluottamusmies
LM = Luottamusmies
VLM = Varaluottamusmies