Sairaalapalvelujen yt-neuvottelut jatkuvat, poliittiset päättäjät aikovat korottaa omia palkkioitaan
24.11.2025
Pirhan sairaalapalvelujen 20.10.2025 alkaneita yhteistoimintaneuvotteluja on käyty jo viiden kalenteriviikon ajan. Neuvotteluissa on tähän mennessä ollut kymmenen varsinaista neuvottelukertaa sekä niiden välissä tapahtuvaa neuvotteluissa käsiteltävien asioiden valmistelua ja selvittämistä. Neuvottelut kestävät lain mukaan vähintään kuuden viikon ajan, koska työnantajan neuvottelujen alussa antama esitys saattaisi enimmillään johtaa 350 työntekijän/viranhaltijan irtisanomiseen.
Neuvotteluissa on työnantajan alkuperäisten esitysten lisäksi käsitelty vaihtoehtoisia säästökeinoja, joista osa on saatu suoraan työntekijöiltä tulleina ehdotuksina.
Sairaalapalveluissa työskentelevän henkilökunnan lisäksi työnantajan ehdottamat säästötoimenpiteet saattaisivat kohdistua tukipalvelujen henkilökuntaan, mikäli tarve tukipalvelujen käyttämiselle vähentyisi.
Maanantaina 24.11. kesken yt-neuvottelujen saivat henkilöstöedustajat tietää Aamulehden uutisen kautta, että Pirhan aluehallitus on päättänyt esittää Pirhan ylimpien poliittisten luottamushenkilöiden palkkioihin merkittäviä korotuksia. Esimerkiksi aluehallituksen puheenjohtajan palkkio kasvaisi yli 2,5 kertaiseksi ja aluevaltuuston puheenjohtajan palkkio kaksinkertaistuisi aiemmasta.
Pirhan yhteistoimintaelimelle esitellyt versiot vuoden 2026 talousarvioksi ovat sisältäneet merkittäviä leikkauksia henkilöstöetuuksiin, joista Pirha saattaisi leikata jopa 40% verrattuna vuoden 2025 tasoon.
Maanantaina 24.11.2025 tilanne on siis se, että sairaalapalvelujen yt-neuvottelut jatkuvat edelleen, Pirha suunnittelee työvoiman vähentämisen lisäksi leikkauksia henkilöstöetuuksiin, ja samalla poliittiset päättäjät suunnittelevat korotuksia omiin palkkioihinsa.
Yt-neuvottelujen ennakoidaan päättyvän maanantaina 1.12.2025. Aluehallitus tekee 3.12. esityksen aluevaltuustolle vuoden 2026 talousarvioesitykseksi. Aluevaltuusto tekee päätökset kokouksessaan 8.12.2025. Samalla aluevaltuusto päättää ensi vuotta koskevista toiminnan muutoksista.